Lauantaina marraskuun 27. päivänä 2021 kokoonnuimme juhlimaan Uudenmaan keliakiayhdistyksen pyöreitä vuosia ravintola Sipuliin Helsingissä. Kello 18 ravintolan kaunis, tiiliseinäinen sali oli jo täyttynyt juhlaväestä. Kaikkiaan satakunta vierasta odotteli isoissa pyöreissä pöydissä juhlaillan ohjelman käynnistymistä.
Alkumaljan jälkeen Keliakialiiton Sosiaaliturvan ja terveydenhuollon asiantuntija Minna Halve toi terveiset juhlivalle yhdistykselle. Uudenmaan yhdistyksen jäsenmäärä onkin iso, marraskuun 2021 lopulla 4 461. Minna kiitteli vapaaehtoisten työpanosta ja korosti vapaaehtoistyön positiivista merkitystä aktiivien omaankin elämään. ”Tekeville käsille on aina tarvetta.” Myös hän oli tyytyväinen siitä, että korona-aikana on pystytty huolehtimaan yhteisöllisyydestä sähköisten kanavien kautta. Tulevien vuosien aikana Keliakialiiton tärkeimpiä tehtäviä on pyrkiä saamaan keliakiakorvaus takaisin. Tervetuliaispuheiden jälkeen päästiin aloittamaan ruokailu. Tarjolla oli riimihärkää, paistettua taimenta ja kookospannacottaa, tietysti gluteenitonta. Alkuillan musiikkia esitti meille Duo Westamo.
Kunniamerkkien jako kuului luonnollisesti juhlaan. Pitkäaikainen ja monipuolinen aktiivi Eila Ihalainen sai hopeisen ansiomerkin. Vuoden vapaaehtoistunnustuksen sai positiivinen ja aloitteellinen Tarja Kvarnström Hangosta. Tarja on toiminut vertaistukihenkilönä pitkään ja järjestänyt tapahtumia Hangossa. Myös yhdistyksen opiskelemaan siirtyneen järjestösihteerin Marjo Yli-Kosken monivuotinen työ palkittiin.
Sitten alkoivatkin entisten puheenjohtajien muistelot. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Martti Kivinen kertasi yhdistyksen perustamisvaiheen aikaisia tunnelmia. Siihen aikaan keliakia oli vielä niin outo tauti, että lääkäritkin kannustivat yhdistyksen perustamiseen ja tulipa joku heistä jopa hallitukseen. Hienoa, että perustamisvaiheen jäseniä oli paikalla iso pöydällinen. Myös historian kaikki kuusi puheenjohtajaa olivat mukana juhlassa.
Hanna Kuntosella oli tarkat muistiinpanot pitkän pj-kautensa kaikista merkittävistä tapahtumista. Värikkäässä esityksessään hän luetteli mm. ensimmäisen PC:n ja ensimmäisen matkapuhelimen hankinnat, nettisivujen lanseeramisen ja toimitilojen vuokraamisen. 15 vuodessa yhdistys oli ehtinyt vaikka mitä: oli järjestetty kampanjoita kansanedustajille, laajennettu viestintää, organisoitu koulutusta ja esiinnytty lukuisissa tiedotusvälineissä. Uudenmaan yhdistys oli edelläkävijä, josta muut yhdistykset ottivat mallia.
Sitten oli Satu Jalomäen, ent. Kettusen vuoro. Hän muisteli, mihin kaikkeen oli ehtinyt osallistua aktiivivuosinaan yhdistyksessä. Hän korosti vapaaehtoistyön merkitystä – se tuo kokemuksia, oppia, onnistumisen ja merkityksellisyyden elämyksiä. ”Yhdistyksessä ei ole tärkeää minä, vaan me. Yhdistyksestä saa elämäänsä niin sisältöä kuin ystäviäkin, keliakiaystäviä.”
Illan toisesta musiikkituokiosta vastasi trubaduuri Petri Pietilä. Nostalgiapitoista musiikkia kuunnellessa juhlaväki sai tarkistaa mahdolliset arpajaisvoittonsa. Runsaat palkinnot löysivät nopeasti omistajansa, ja arpaonnettomatkin saivat mukaansa tuotekassiviemiset.
Vielä oli kahden pj:n, Maarit Hyytiäisen ja Sirpa Salosen, muistot kuulematta. He toteuttivat muistelut ja tärkeimpien asioiden nostot hauskasti haastatellen. Päällimmäisiksi menneiltä vuosilta heille nousivat mieleen kokouspaperipinot ja paperien kopiointi. Mutta nyt on toisin. Yhdistystoiminnassa painopiste on siirtynyt papereista digitaalisuuteen ja sosiaaliseen mediaan. Kuukausittaiset jäsenillat toimistolla ovat vaihtuneet kotona seurattaviksi etäluennoiksi. Vapaaehtoistyön ja vertaistuen voimaa hekin painottivat. On tärkeää voida auttaa. Tulevaisuutta pohtiessaan he muistuttivat, että vielä 70 000 suomalaista sairastaa keliakiaa tietämättään. Paljon valistustyötä on siis vielä tehtävänä.
Virallisen ohjelman ohessa ehdin hiukan kysellä pöytäseuralaisten näkemyksiä yhdistyksen toiminnasta nyt ja jatkossa. Pöydässä tunnuttiin olevan enimmäkseen tyytyväisiä yhdistykseen. Erityisesti jäsenetuihin kuuluva Gluteeniton elämä – lehti resepteineen sai kiitosta. Osa kaipasi lisää tapahtumia pääkaupunkiseudulle, kun jäseniäkin on runsaasti. Täällä on ainakin helppo saada asiantuntijoita puhumaan tilaisuuksiin. Joku kaipasi lasten ja nuorten aktivointia, ja tokihan juhlaväki oli varsin varttunutta väkeä. Myös esteettömästä pääsystä toimistolle muistutettiin. Vertaistuen merkitys nähtiin tärkeänä tulevaisuudessakin siitä huolimatta, että netistä löytyy valtavasti tietoa. Esiin nousi myös hieno idea toiminnan laajentamisesta: ravintolat, hotellit ja kaupat olisi hyvä saada ymmärtämään keliaakikkojen tarpeet nykyistä paremmin. Vaikka yhdistys on tehnyt valistustyötä keliakiasta aiempinakin vuosikymmeninä, palvelualaa pyörittävät jo nuoremmat sukupolvet. Uusi iskuryhmä olisi tarpeen!
Ohjelman päätyttyä sali alkoi tyhjentyä nopeasti, kun juhlaväki poistui pakkasiltaan. Ravintola Sipuli oli suoriutunut hyvin meidän, tavallista vaativampien ruokavieraiden palvelusta. Kiitos järjestäjille – sekä mukaville pöytänaapureille! Hyvää jatkoa, Uudenmaan keliakiayhdistys!
Juhlatunnelmat kokosi Paula Kallioniemi.
Kommentit
Lähetä kommentti