Kulunut kevät on ollut meidän monen elämässä poikkeuksien poikkeus. Niin myös minun ja meidän muiden Keliakialiitossa työskentelevien arjessa. Maaliskuussa siirryimme etätöihin ja kuten kaikki muutkin, eristäydyimme omiin koteihimme ja jatkoimme työtämme.
Uudellamaalla rajoitukset olivat vielä tiukemmat, kun alueen rajat
suljettiin. Toisten elämään tämä vaikutti enemmän ja toisten vähemmän. Itse
jännitin pääseekö uusi perheenjäsenemme, pieni koiranpentu Tampereelta
kotiutumaan Uudenmaan rajan yli. Onneksi rajat avattiin ja pikkuruinen Hilla
pääsi kotiutumaan.
"Gluteenittoman kouluruoan puute aiheutti kestämättömän tilanteen."
Keväällä esiin nousi myös aivan uudet ongelmat. Koulut laitettiin
kiinni ja oppilaat etäopetukseen. Kouluista jaettavat annosruoat tai
ruokakassit eivät huomioineet gluteenitonta ruokavaliota läheskään kaikissa
kunnissa. Gluteenittomissa perheissä tämä saattoi aiheuttaa taloudellisesti
kestämättömän tilanteen. Lisäksi moni joutui koronan myötä lomautetuksi
tai jopa kokonaan työttömäksi. Ja on hyvä muistaa, että ilman koronaakin on
ihmisiä, jotka elävät jatkuvasti toimeentulon äärirajoilla.
Keliakialiitto käynnisti toukokuun alussa Gluteeniton ruoka-apu-keräyksen, jonka tuotolla hankitaan gluteenittomia tuotteita ruoka-avun pisteisiin. Saimme monesta suunnasta viestiä siitä, miten suureen tarpeeseen keräys tuli.
Kriisi herätti halun auttaa
Jännityksellä odotimme, kuinka keräys otetaan vastaan. Keräykseen
alkoi kilahdella lahjoituksia, pieniä ja vähän isompia. Summalla ei ollut
väliä, sillä jokainen euro auttoi auttamaan kanssaihmisiä. On
sydäntälämmittävää huomata miten tällainen kriisi herättää meissä halun tehdä
hyvää. Jos itsellä on asiat jollakin lailla mallillaan ja kokee, että voi antaa
omistaan edes vähän niin miksi sitä ei tekisi. Joskus avuntarvitsijana voi olla
myös itse ja toki toivoisi, että silloinkin joku auttaisi.
"Sairautta hoidettava joka tilanteessa."
Tässä yhdistävänä tekijänä on tietysti tietoisuus siitä, että
gluteeniton ruoka on kallista. Tähän tilanteeseen voi samaistua, jos joutuu
itsekin ostamaan samoja tuotteita ja huomaa omassa kauppalaskussa
gluteenittomuuden hinnan. Silloin voi paremmin ymmärtää miten se vaikuttaa, jos
tulot ovat yllättäen pudonneet aiemmasta ja silti sairaus vaatii jokapäiväistä
hoitoa.
Ruoka-avun saajien reaktio syvä kiitollisuus
Juhannusviikolla aloitettiin gluteenittoman ruoka-avun jakaminen.
Tuo hetki oli myös itselleni koskettava ja nosti tunteet pintaan. Olin paikalla
Tampereella SPR:n ruoka-apujakelussa ja sain luovuttaa ensimmäisen jaettavan
gluteenittoman kassin. Vastaanottajan reaktio oli syvä kiitollisuus. Oli
sydäntälämmittävää siirtää se kaikki apu, mitä jokainen lahjoittaja on antanut,
kassien muodossa heille, jotka sitä todella tarvitsevat.
"Ruoka-apuhanketyö on merkityksellistä."
Olen onnellinen saadessani koordinoida gluteenitonta
ruoka-apuhanketta. Työ on ollut merkityksellistä, kun tietää, että avun
tarvitsijoita on paljon. Meillä Keliakialiitossa on moni työntekijä ollut
omalla työpanoksellaan rakentamassa tätä kokonaisuutta.
Ruoka-avun hakijoina on niin yksin asuvia kuin perheellisiä,
nuoria sekä vanhoja ja kaikkia siltä väliltä. Ihmistä, joka apua tarvitsee, ei
voi määritellä millään tietyllä perusteella. Tuossa jonossa voisi olla kuka
hyvänsä meistä, jos esimerkiksi työttömyys tai sairaus veisi säännölliset
tulot.
Keliakiayhdistys tekee tärkeää työtä
Tämä sama yhteishenki ja yhteenkuuluvuus ovat läsnä myös
yhdistyksen toiminnassa. Tietoisuus siitä, että kun menen keliakiayhdistyksen
tilaisuuteen, saan tavata vertaisiani ja jakaa omia tai kuulla muiden
kokemuksia. Halu osallistua ja vaikuttaa asioihin on myös monelle houkuttimena
toimintaan osallistumiseen. Toisaalta ei ole pakko tehdä mitään, jos voimavarat
ei juuri silloin riitä mutta kaikille annetaan mahdollisuus tehdä monia
mielenkiintoisia asioita.
"On hykerryttävää nähdä ihmisten kohtaamisia."
Tämä kaikki tuo sisältöä omaan arkeen, ja siitä saatu voimaannuttava tunne kantaa arjen haasteissa. Vaikka itse katson yhdistysten toimintaa työntekijän roolissa, antaa se myös minulle paljon. On hykerryttävää nähdä ihmisten kohtaamisia ja olla ajoittain myös osallisena niissä. Kunhan syksy koittaa niin jatkamme jälleen, toivottavasti, kohtaamisia. Siihen saakka pidetään yhteyttä puhelimella ja sähköpostilla.
Toivotan sinulle oikein ihanaa ja aurinkoista kesää. Elokuussa
jatkamme jälleen uudella innolla!
Muistathan: keräys on edelleen käynnissä, joten voit olla mukana
tekemässä hyvää työtä. Kiitos jo etukäteen.
Jutun kirjoittaja Minna Halve on Keliakialiiton sosiaaliturvan ja terveydenhuollon asiantuntija
Kommentit
Lähetä kommentti