Tänä vuonna moni paikallisyhdistys, kuten myös Uudenmaan keliakiayhdistys, täyttää 30 vuotta. Turun seudun keliakiayhdistys järjesti juhlavuoden kunniaksi kirjoituskilpailun aiheesta Keliaakikon makumuistoja. Saimme heiltä kaksi kirjoitusta jaettavaksi, joissa muistellaan omaa keliakiataivalta. Ehkä saat näistä kirjoituksista vertaistukea?
Kokemustarina 1
Sain keliakiadiagnoosin yläasteikäisenä. Muistan edelleen kuinka sain äidiltä puhelun koulusta lähtiessäni, ja siitä lähtien olen syönyt gluteenittomasti. Minusta on aina tuntunut että muille ihmisille minun keliakiani on ollut isompi juttu kuin se on ikinä ollut minulle. Sain diagnoosin nuorena, ja en oikeastaan ikinä kärsinyt pahoista oireista.
Useat kerrat olen kuunnellut järkyttyneitä kysymyksiä siitä
mitä saan ja mitä en saa syödä. Aluksi ne ärsyttivät, nyt lähinnä huvittavat.
2000 luvun alussa keliakia oli toki sairautenakin vähemmän tunnettu, ja monille
oli todella vaikea hahmottaa sitä mitä se käytännössä tarkoitti. Kysymyksiä ei
enää useimmiten tule, nykyään ihmiset tuntevat keliakian sairautena paremmin.
Sen lisäksi tuntuu, että ihmiset ovat muutenkin paremmin selvillä siitä mitä
ruoka sisältää, ja kysymyksiä kuten ”saatko juoda maitoa tai saatko syödä
perunaa” ei enää juuri tule.
Kun mietin keliaakikon muisteluita, tulee mieleen kuitenkin
tilanteet, joissa keliakia tai siihen suhtautuminen on ärsyttänyt. Joskus
ihmisillä oli tapana pyydellä anteeksi minulta, jos olivat päästäneet suustaan
nautinnollisia ”mmh” ähkäisyjä syötyään seurassani jotain, joka sisältää
gluteenia. Nykyään osaan kuitenkin nauraa näille tilanteille, ja rohkeammin
sanoa, että se, että pyytää anteeksi on huomattavasti raivostuttavampaa kuin se
että nautiskelee ääneen.
Gluteenittomuus on alun kankeuden jälkeen sujunut aina
hyvin, ja vaikka ulkomailta onkin välillä vaikea löytää ruokaa, on vuosien
harjaantuminen ruuan sisältöjen tuntemukseen jo antanut niin paljon
ennakkotietoa siitä mitä voi ja mitä ei voi syödä että osaa jo ennalta löytää
paikat joissa ruokaa luultavasti gluteenittomana saa.
Yksi syy gluteenittomuuden helppouteen itselläni löytyy
varmasti siitä että olen diginatiivia sukupolvea. Internet on ollut todella
hyvä keliaakikon ystävä, ja on sitä edelleen niin leivontaohjeista
gluteenittomaan matkustukseen. Tutkin aina ennen matkaa (Suomeen tai
ulkomaille) kohteen gluteenittomia ravintoloita, joten jo ennalta tietää mihin
mennä. Internet on myös pullollaan hyviä vinkkejä gluteenittomaan
ruuanlaittoon!
Elämme hyvää aikaa olla keliaakikko. Saan usein kaupassa
käydessäni yllättyä iloisesti kun näen uuden mielenkiintoisen gluteenittoman
tuotteen tai tuotteen, joka on saanut gluteenittoman merkinnän. Välillä jopa
hämmennyn siitä miten hyviksi gluteenittomat tuotteet ovat kehittyneet
viimeisen 15 vuoden aikana, ja olen useammin kuin kerran varmistellut
tarjoilijoilta ruuan gluteenittomuutta vain siksi että se on ollut niin ”normaalin”
näköistä. Joskus gluteenittomat ruuat näyttivät lähinnä kaikki vain valkoisilta
riisikakkumöykyiltä, mutta ei enää.
Nimimerkki Keliakia shmeliakia – ei ongelmaa! Diagnoosista 15v.
Keliakiani todettiin vuonna 1989. Oli jotenkin helpottavaa kuulla syy moninaisiin iho-ongelmiini. Ihokeliakia oli minulle täysin vieras. Keliakia-ruokavaliosta tiesin jotakin, mutta tuohon aikaan gluteenittomat valikoimat olivat lähes olemattomat, joten ruokavaliolle siirtyminen loppuelämäksi tuntui kauhealta. Kun muistelen noita aikoja, mieleeni tulee, että jotenkin häpesin "tautiani". Tunsin olevani "ongelma" ja mielelläni otin omat eväät mukaan kun jonnekin lähdin. Keliakia sekoitettiin laktoosi-intoleranssiin ja siksi keliakiaruokavaliota sai selittää ystäville ja sukulaisille juurta jaksain. Kolmisen vuotta minulta kesti sopeutua keliakiaan. Sopeutumista helpotti sisareni saama keliakiadiagnoosi.
Ajasta ennen keliakiaa kaipaan eniten ruisleipää ja ruispuolukkapuuroa.
Aloin heti diagnoosin jälkeen leipoa gluteenitonta. Kyllä ensimmäiset sämpylät
ja pullat suorastaan murenivat lautaselle. Psyllium on mullistanut
hiivataikinoiden tekemisen!
Keliakian alkutaipaleelta muistan riisikakut, joita usein sain kylässä
suolaisena tarjottavana. Onneksi kaupan valikoimat ovat laajentuneet hurjasti
ja minun ei ole tarvinnut syödä riisikakkuja vuosikymmeneen.
Matkustaminen on aina ollut keliaakikolle haastavaa. Kielikäännökset on
oltava mukana ja silti on tarkastettava tuotteiden gluteenittomuus. Ikävä
muisto on ulkomaanmatkalta, mihin osallistuin keliaakikkosisareni kanssa.
Olimme varanneet Finnairilta meno- ja paluumatkalle gluteenittomat ateriat.
Paluumatkalla tarjoilija toi nimeltä mainiten meidän ateriat leipineen. Emme
epäilleet mitään, mutta matkan edetessä tunsin ihoni kutinan ja sisar valitti
pahoinvointiaan. Kun lentokone laskeutui Helsinkiin, sisareni oksensi ja
ympärillä olevat ihmiset katsoivat säälittävästi meitä. "Onpa rouvilla
ollut rankka reissu" tuntui ilmeet kertovan. Selitykset gluteenista eivät
varmaan tuossa tilanteessa uponneet.
Keliakiayhdistyksen tapahtumat ja matkat ovat aivan luksusta. Ei tarvitse
kenellekään selittää mitään ja voi nauttia samoja tarjottava kuin muut. Kotona
olen valmistanut alusta alkaen ruoat gluteenittomasti, vain leipä on erikseen.
Muutama vuosi sitten oli kysely, jossa pyydettiin nimeämään eläin, mikä
olisi sopiva kuvaamaan keliakiaa. Jos olisin vastannut vuonna 1989 tuohon
kysymykseen, vastaus olisi ollut elefantti. Nyt vuonna 2021 vastaus on
pikkulintu, mikä sirkuttaa olkapäällä muistuttaen keliakiasta, minkä kanssa
pystyy hyvin elämään.
Nimimerkki Yli 30 vuotta diagnoosista
Kommentit
Lähetä kommentti